Cheertanssin juniorimaajoukkue kootaan joka vuosi uudelleen – ja psyykkisellä valmentautumisella on tärkeä rooli joukkueen rakentumisessa.
Cheertanssin juniorimaajoukkue on leiritysmuotoista toimintaa, joka kokoaa yhteen suomalaisia juniori-ikäisiä cheertanssijoita. Joukkue edustaa Suomea vuosittain lajin maailmanmestaruuskilpailuissa Orlandossa, Floridassa.
Cheertanssissa juniorimaajoukkuetoimintaa kutsutaan tyypillisesti projektimuotoiseksi toiminnaksi. Joukkue kootaan aina vuodeksi kerrallaan, eikä urheilijoilta edellytetä useamman vuoden sitoutumista. Urheilijat valitaan hakemusten ja erillisen valintatilaisuuden kautta syksyllä. Talven aikana joukkue leireilee tyypillisesti seitsemän tai kahdeksan viikonloppua, ja leirien välisen ajan urheilijat harjoittelevat itsenäisesti omilla kotipaikkakunnillaan.
Noin kahdeksan kuukautta kestävä projekti huipentuu maailmanmestaruus -kilpailuihin. Tavoitteena on luonnollisesti menestyä, mutta samalla ymmärtää tämänhetkinen maailman ja Suomen taso.
Junioreiden cheertanssimaajoukkue lehdistötilaisuudessa Helsingissä ennen MM-matkaa
Maajoukkue kerätään ympäri Suomea
Junioritason maajoukkuetoiminta on cheertanssissa tällä hetkellä täysin seurojen organisoimaa, eikä lajin kattojärjestö ole toistaiseksi juurikaan mukana juniorimaajoukkueiden toiminnassa. MM-edustus määräytyy vuosittain lajin SM-kilpailujen perusteella. Suomenmestarijoukkueen edustama seura ottaa seuraavan vuoden MM-projektin järjestelyt vastuulleen.
Takavuosina Suomenmestaruuden voittanut joukkue lähti MM-kilpailuihin sellaisenaan seurajoukkueena. Viime vuosina käytäntö on kuitenkin vakiintunut siihen suuntaan, että projekteista pyritään mahdollisuuksien mukaan tekemään koko Suomen kattavia maajoukkueita.
Seurat ovat tehneet viime vuosina hyvää yhteistyötä junioritason kehittämiseksi. Valmentajat ovat luoneet entistä parempia suhteita toisiinsa, ja tätä kautta on pystytty mahdollistamaan aidon maajoukkueen kokoaminen eri puolilta Suomea ja eri seuroista tulevista urheilijoista.
Kaudella 2025–2026 cheertanssin juniorimaajoukkuetoiminnasta vastasi oululainen Northern Lights Cheerleading NLC ry. Joukkueeseen valittiin 24 urheilijaa kuudesta suomalaisesta cheerleadingseurasta ympäri Suomen.
Maajoukkue harjoitteli kahdeksalla viikonloppuleirillä Espoossa, Helsingissä ja Oulussa. Cheerleadingin maailmanmestaruuskilpailut järjestettiin 22.–24.4.2026 Orlandossa, Floridassa. Joukkue selvitti tiensä semifinaalista finaaliin ja sijoittui finaalissa seitsemänneksi. Sarjassa kilpaili yhteensä 15 joukkuetta Euroopasta, Australiasta, Aasiasta sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikasta.
Joukkueen kumppanina kaudella 2025–2026 toimi Sport Momentum. Kauden aikana ratkottiin psyykkiseen valmentautumiseen liittyviä kysymyksiä yhteistyössä. Psyykkinen valmentaja Anna Kilponen vieraili joukkueen luona kahdella leirillä, ja leirien välistä aikaa hyödynnettiin yhteisten teemojen työstämiseen etänä Howspace-alustalla. Alustalla selvitettiin muun muassa eri taustoista tulevien urheilijoiden yhtäläisyyksiä ja eroavaisuuksia.
”Koottu maajoukkue, jossa toisilleen tuntemattomat juniori-ikäiset urheilijat tapaavat ensimmäistä kertaa ja viettävät rajallisen määrän aikaa tutustuen toisiinsa, on kova paikka kelle tahansa nuorelle. Kahdeksan leirin aikana pitäisi tutustua, oppia toisista ja uskaltaa jakaa myös itsestään paljon”, toteaa joukkueen valmentaja Heli Jääskö.
Junioreiden cheertanssimaajoukkue MM-kilpailuissa Orlandossa 2026
Joukkue ei synny itsestään
On jo itsessään iso askel tulla urheilemaan täysin uusien ihmisten kanssa. Osa nuorista tulee myös taustoista, joissa koko siihenastisen urheilu-uran aikana omia seuravalmentajia on voinut olla vain muutama. Silloin myös uudenlaisten valmentajien kanssa toimiminen voi tuntua alkuun erilaiselta, ehkä jopa oudoltakin.
Samalla yksi maajoukkueurheilijan tärkeistä ominaisuuksista on sosiaalisuus ja ennakkoluulottomuus: kyky tutustua ympärillä oleviin ihmisiin. Tärkeää on alusta asti olla mukana luomassa sellaista tilaa, jossa kuunnellaan muita ja uskalletaan heti ensimmäisestä leiristä alkaen jakaa itsestään, jotta muut voivat tutustua.
Turvallisen tilan luomiseen osallistuvat kaikki – ja keskiössä ovat urheilijat itse.
”On välttämätöntä jakaa itsestään ja tutustua muihin, jotta voi olla osa ryhmähengen ja joukkueen rakentamista. ’En mä oo kiinnostunut tutustumaan kehenkään, mä oon vaan täällä hakemassa menestystä’ -tyyppisellä asenteella ei maajoukkuetoiminnassa pitkälle edetä. Päinvastoin: itsekkäät syyt joukkueurheilussa hidastaa koko joukkueen kehitystä”, pohtii Jääskö.
Ryhmäytymiseen vaikuttaa urheilijoiden lähtötilanteen lisäksi moni muukin asia. Joukkueen sisälle voi syntyä helposti pienryhmiä esimerkiksi iän, asuinalueen tai ystävyyssuhteiden perusteella. Nuoret hakeutuvat luonnollisesti aluksi sellaisten ihmisten seuraan, jotka tuntuvat jollain tavalla tutuilta.
Myös motiivit maajoukkueeseen osallistumiselle voivat olla erilaisia. Joku on mukana ensisijaisesti kilpailullisista syistä, kun taas toinen voi olla ensimmäistä kertaa mukana hankkimassa kokemusta ja opettelemassa maajoukkueen toimintatapoja.
Mikään motivaatio ei kuitenkaan ole toista huonompi. Kaikki maajoukkueeseen valitut urheilijat on valittu mukaan syystä ja kaikki ovat joukkueessa tasa-arvoisia.
Myös urheilijoiden keskinäinen tai urheilijoiden ja valmentajien välinen heikko kommunikaatio voi synnyttää väärinkäsityksiä ja epäluottamusta. Siksi avoin vuorovaikutus on olennainen osa joukkueen rakentamista.
Roolit muuttuvat kauden aikana
Maajoukkueessa urheilijoilla on kauden aikana erilaisia rooleja. Joillakin voi olla itselleen merkitty paikka kilpailukokoonpanossa, osa voi harjoitella samalla paikalla toisen urheilijan kanssa niin sanotulla tuplapaikalla, ja osa toimii haastajan roolissa. Roolit voivat myös muuttua useita kertoja kauden aikana.
Seuratasolla vastaavanlainen toimintatapa on käytössä lähinnä niissä joukkueissa, joissa urheilijoita on niin paljon, että joukkueessa on vakioidusti erilaisia rooleja. Suurimmassa osassa suomalaisia joukkueita joukkuekoot ovat kuitenkin tällä hetkellä niin pieniä, että kaikki urheilijat kuuluvat automaattisesti kilpailevaan kokoonpanoon.
Nuori maajoukkueurheilija voi siis kohdata kilpailukokoonpanoon liittyvän epävarmuuden ensimmäistä kertaa vasta maajoukkuetasolla. Se voi olla iso asia käsiteltäväksi kaiken muun uuden keskellä.
Joukkueen identiteettiä rakennettiin muun muassa Howspace-alustalla. Sanapilveen kerättiin urheilijoiden ajatuksia aiheesta ”Mikä on minulle tärkeää maajoukkueessa?”
Erilaiset valmennustaustat näkyvät myös arjessa
Erilaisista valmennustaustoista tuleminen näkyy usein myös siinä, millaiset valmennuksen osa-alueet ovat urheilijalle entuudestaan tuttuja.
Maajoukkueprojektissa esimerkiksi leirien väliset viikot harjoitellaan itsenäisesti ohjeiden mukaan. Tässä projektijoukkueessa omatoimiviikkojen harjoitukset jaettiin kolmeen erilaiseen palautekategoriaan:
- Valmentajien palauteviikot, jolloin valmentajat antoivat palautetta videoiden perusteella.
- Paripalauteviikot, jolloin urheilijapari antoi toisilleen palautetta videoiden perusteella.
- Oma-analyysiviikot, jolloin urheilijan tehtävänä oli reflektoida omaa tekemistään videoilta ja pohtia seuraavia askelia harjoitteluun. Kyseessä oli niin sanottu ”palaute itselle” -muoto.
Kauden päätyttyä saaduista palautteista selvisi, että osa urheilijoista ei ollut tunnistanut näiden kolmen palautemuodon eroja. He ajattelivat, että ainoastaan valmentajilta saatu palaute on ”oikeaa palautetta”, ja tämän vuoksi he olivat kokeneet saaneensa liian vähän palautetta.
Tilanne oli opettavainen myös valmentajille. Se muistutti siitä, kuinka suuri merkitys kommunikaation selkeydellä on: valmentajan näkökulmasta asia voi tuntua itsestään selvältä, mutta urheilijalle se ei välttämättä sitä ole.
Erilaisista taustoista tuleville urheilijoille myös valmistautuminen ja suhtautuminen kilpailupäivään voi olla erilaista.
Osalle urheilijoista on tutumpaa käsitellä kilpailupäivää niin sanottuna ”juhlapäivänä”. Tällöin kilpailupäivä nostetaan tietyllä tapaa jalustalle: kisapäivä on spesiaali ja erityinen tapahtuma, jota juhlitaan yhdessä joukkueen kanssa kilpaillen.
Osalle urheilijoista taas on mielekkäämpää ajatella kilpailemista normaalin arjen osana – päivänä muiden joukossa. Tähän malliin liittyy ajatus ”treenataan kuten kisataan, kisataan kuten treenataan”. Kilpailupäivä ei tällöin ole suoritusmielessä mitenkään poikkeuksellinen, vaan H-hetkellä näytetään paras osaaminen, joka tällä hetkellä on olemassa ja suoritusvarmaa.
Howspace-alustalla selvitettiin myös urheilijoiden erilaisia tapoja suhtautua kilpailupäiviin.
Psyykkinen valmennus auttaa rakentamaan yhteistä identiteettiä
Sport Momentumin psyykkisessä valmennuksessa pureuduttiin erityisesti ryhmäytymiseen. Urheilijat jakoivat ajatuksiaan eri teemoista, etsivät yhdistäviä tekijöitä toistensa ajatuksista ja rakensivat maajoukkueelle yhteistä identiteettiä.
Lisäksi pohdittiin omaa urheilijaidentiteettiä ja keskusteltiin kilpailuihin valmistautumisesta. Tärkeä lähtökohta oli, että jokainen kokee voivansa jakaa ajatuksiaan ja mielipiteitään ilman arvostelua – ja että jokainen oppii samalla mahdollisesti jotain uutta toisten näkökulmista.
Osalle psyykkinen valmennus oli jo seurajoukkuetasolta tuttua ja rohkeimmat persoonat uskaltautuivat jakamaan ajatuksiaan laajasti heti ensimmäisestä tapaamisesta lähtien. Osalle uusi ympäristö vaati enemmän aikaa totuttautua, ja tätä kautta he jäivät ehkä hieman hiljaisemmiksi.
”Tässä kiteytyykin juuri maajoukkuetoiminnan ydin: aikataulu on niin tiukka, ettei ’totutteluaikaa’ käytännössä ole. Ujoimmilta urheilijoilta vaatii todella paljon uskallusta hypätä rohkeasti mukaan keskusteluihin ja tuoda esiin omia mielipiteitään. Uskallus kuitenkin kannattaa. Mitä avoimemmin osallistuu, sitä enemmän on mukana rakentamassa joukkueen yhteistä identiteettiä ja ryhmähenkeä”, kommentoi Jääskö.
Sport Momentumin psyykkinen valmennus oli joukkueen valmentajien mukaan hyvä lisä cheertanssin maajoukkueprojektiin. Psyykkisen valmentajan ohjaamien valmennuskertojen lisäksi joukkueen valmentajat jatkoivat psyykkisten taitojen harjoittelua jokaisella leirillä pienissä MiniMental-hetkissä. Niissä jatkettiin aiemmin käsiteltyjä teemoja tai otettiin esiin uusia aiheita.
Psyykkinen valmentautuminen on yhtä tärkeä osa joukkueurheilua kuin lajitekninen tai fyysinen valmentautuminen.
Sport Momentumin Anna Kilponen vieraili maajoukkueleireillä kaksi kertaa.
Psyykkisiä taitoja voi harjoitella
Maajoukkueen valmentajien mukaan psyykkinen puoli ei ole ominaisuus, joka joko on tai ei ole olemassa. Jokainen urheilija voi harjoitella erilaisia psyykkisiä taitoja sekä itsenäisesti että ohjatusti.
Joukkueurheilijan tärkeimpiä ominaisuuksia henkisellä puolella ovat itsetuntemukseen liittyvät taidot, kuten oman ja muiden erilaisten persoonien tunnistaminen, kommunikointi- ja vuorovaikutustaidot erilaisissa tilanteissa sekä kyky antaa ja vastaanottaa palautetta.
Yhtä tärkeitä ovat itseohjautuvuus ja suunnitelmallisuus, minäpystyvyyden vahvistaminen, keskittymiskyky, paineensietokyky ja erilaiset motivaatioon liittyvät kysymykset. Valmentaja Heli Jääskö nostaa tärkeimpien joukkoon vielä oman vireystilan ja muiden tunnetilojen säätelyn:
”Kaiken pohjana on tietysti taito arvioida omia tunnetiloja ja positiivinen ote arkeen. Näiden avulla urheilija pystyy arvioimaan ja säätelemään omaa arkeaan myös henkisen kuormituksen näkökulmasta.”
Kahdeksan leiriä ei siis itsessään tee toisilleen tuntemattomista urheilijoista joukkuetta. Joukkue syntyy kohtaamisista, avoimuudesta, kommunikaatiosta, yhteisistä tavoitteista – ja ennen kaikkea siitä, että jokainen uskaltaa ottaa paikkansa osana yhteistä kokonaisuutta.
————-
Cheertanssin juniorimaajoukkue 2025-2026
Urheilijat
24 urheilijaa, yhteensä kuudesta suomalaisesta seurasta Espoosta, Helsingistä, Kuopiosta, Oulusta ja Turusta.
Valmentajat
Henna Hyvönen, Heli Jääskö, Johanna Paasovaara
Psyykkinen valmennus
Anna Kilponen / Sport Momentum
Joukkueenjohtaja
Mia Kolari
Järjestävä seura
Northern Lights Cheerleading NLC ry, Oulu
Valmentajat Heli Jääskö (oik.), Henna Hyvönen ja Johanna Paasovaara