Lasten urheilu tarjoaa valtavia mahdollisuuksia oppimiseen, iloon ja yhteisöllisyyteen. Silti kohtaamme Suomessa jatkuvasti kasvavia haasteita: liian moni lapsi lopettaa urheiluharrastuksensa jo ennen murrosikää tai ei alun alkaenkaan löydä urheilun pariin.
Onkin tärkeää miettiä, miten voisimme rakentaa ympäristöjä, joissa lapset viihtyvät ja haluavat pysyä mukana vuodesta toiseen ja tuoda vielä omat lapsensakin mukaan toimintaan aikuistuttuaan. Yksi mahdollinen lähestymistapa on tarkastella lasten urheilua ekologisen dynamiikan näkökulmasta, jossa oppiminen perustuu yksilön ja ympäristön vuorovaikutukseen. Oppimista tukee ympäristö, joka tarjoaa monipuolisia mahdollisuuksia kokeilla, oppia ja sopeutua erilaisiin tilanteisiin. Monipuolinen ja virikkeellinen ympäristö sekä tehtävien ja ympäristön ”manipulointi” kehittää ekologisen dynamiikan teorian mukaan taitoja tehokkaammin kuin yksipuolinen toistaminen ja tarkka suoritustekniikka. Monipuolinen ympäristö vaikuttaa positiivisesti myös lasten sisäiseen motivaatioon lisäten mm. autonomian ja koetun pätevyyden kokemuksia. Kokeileminen ja tekeminen tukee myös kehollisia tuntemuksia sekä mielen hyvinvointia tarjoten parhaimmillaan kokemuksia flowsta.
Perinteisesti ekologisen dynamiikan mallista on puhuttu taidon oppimisen yhteydessä, mutta yhtä lailla teoria pätee muuhunkin oppimiseen ja ihmisenä kasvamiseen. Muuttuvat tilanteet ja tehtävät haastavat luomaan uusia ratkaisuja, mikä kehittää sekä henkisiä että fyysisiä valmiuksia. Kyseisen teorian mukaan lapset oppivat parhaiten, kun saavat itse tutkia ja löytää omat tapansa ratkaista haasteita. Valmentajien tehtäväksi jääkin luoda ympäristöjä, joissa voi kokea paitsi onnistumisia myös epäonnistumisia. Kannustava ja turvallinen ilmapiiri sekä luovuuteen ja kokeiluun innostava ympäristö ovat asioita, joihin on tärkeää kiinnittää huomiota. Myös toisten lasten ja vanhempien tuki ja yhdessä tekeminen on tärkeä oppimisen ja motivaation lähde. Virheet oppimisen mahdollistajina on olennainen osa oppimista.
Yksi oleellinen näkökulma mallissa on, että (taidon) oppiminen ei ole pikajuoksu vaan maraton. On tärkeää kannustaa pitkäjänteisyyteen ja tavoitteiden asetteluun pidemmällä tähtäimellä. Lapsen on tärkeää oppia sopeutumaan muuttuviin tilanteisiin ja erilaisten ratkaisujen löytämiseen, tämä auttaa pitkällä aikajänteellä paitsi urheilussa myös elämässä ylipäätään kasvattaen sinnikkyyttä, resilienssiä ja itsetuntemusta.
Asun tällä hetkellä Norjassa. Maata pidetään jonkinlaisena liikunnan ja urheilun mallimaana sekä huippu-urheilun monipuolisena menestysmaana. Olen työskennellyt vuosikausia suomalaisen urheilun ja korkeakoulupedagogiikan parissa, joten tunnen hyvin myös Suomen vahvuudet ja kehittämiskohteet urheilussa. Tarkastelen tässä norjalaista lasten urheilua ekologisen dynamiikan malliin nojautuen. Havaintoni perustuvat omiin kokemuksiin ja havaintoihin, joiden tukena on 20 vuoden kokemus oppimisen ja urheilun kehittäjänä.
Havaintoja – hallittua kaaosta vai sittenkin suunniteltua?
Norja nousee usein esiin malliesimerkkinä urheilutoiminnan organisoinnissa lapsille. Norjan lasten urheilun säännöt, jotka tunnetaan nimellä ”Barneidrettsbestemmelsene” ovat herättäneet kiinnostusta maailmalla. Nämä säännöt asettavat lasten hyvinvoinnin, oppimisen ja yhdenvertaisuuden keskiöön. Voit lukea lisää pohdintaani lasten urheilun säännöistä aiemmasta blogitekstistäni.
Virikkeellinen ympäristö ja lupa kokeilla
Norjassa lapset voivat kokeilla eri lajeja pidempään ilman paineita erikoistumisesta. Tämä mahdollistaa erilaisten taitojen oppimisen, erilaisia sosiaalisia tilanteita ja erilaisia urheilun ympäristöjä, tilanteita ja välineitä. Yksittäisissä harjoituksissa oma huomioni on kiinnittynyt kontrollin vähäisyyteen, jopa siinä määrin, että itseäni liikunnan pedagogina on paikoin hirvittänyt. Valmentajille tai lapsille ei tunnu olevan ongelma, että he harjoittelevat syksyn hiihtoharjoituksissa (ennen lumentuloa) pimeässä, juoksevat kuraisilla, liukkailla ja kivikkoisilla poluilla kaukanakin ohjaajista. Koripallotreeneissä osa pelaajista osallistuu harjoituksiin kerta toisensa jälkeen ulkotennareissa ja tekee kärrynpyöriä odotellessaan palloa. Talven hiihtoharjoituksissa vauhti on kovaa ja monipuolisella harjoitusalueella eri toimintapisteineen oikein kellään ei tunnu olevan kontrollia, mikä ryhmä on missäkin, saati että jokaisesta lapsesta olisi käsitystä. Joku lapsista tarpoo ison osan ajasta suksien kanssa lumikasoissa oppien siellä hiukan toisenlaisia asioita kuin muut. Kerta toisensa jälkeen lapset lähtevät kotiin hymy kasvoilla, pipot lumessa ja posket punaisina. Jalkapallon alle 10-vuotiaille lapsille toteutettavassa akatemiassa (jalkapallon ”iltapäiväkerho”) kaikille tuntuu olevan itsestään selvää, että ulkona ollaan säässä kuin säässä, lukuvuoden ympäri.
Tämä kaikki ympäristön ja olosuhteiden, sekä lajin, ohjaajien ja osallistujien vaihtelu sopii tämänhetkiseen tietämykseen (taidon) oppimisesta varsin hyvin – erilaisia kokemuksia, erilaisissa porukoissa, erilaisilla alustoilla, välineillä ja varusteilla. Pieni kaaos lajin kuin lajin harjoituksissa tuntuu olevan luontainen osa oppimisen prosessia. Onko tämä tiedostetusti vai tiedostamatta toteutettua? Varmasti molempia näistä.
Yhteisöllisyys ja turvallinen ilmapiiri
Norjan mallissa korostetaan (ja tämä onnistutaan useissa lajeissa myös käytännössä toteuttamaan), että lasten ei tarvitse vertailla itseään muihin liian varhain. Tämä luo ilmapiirin, jossa lapset uskaltavat kokeilla ja oppia. Suurella osalla vanhemmista tuntuu olevan yhteinen ymmärrys siitä, että pitkän tähtäimen liikuntaan sitoutuminen on tärkeämpää kuin tämän hetken voitot. Kun alle 11-vuotiailta puuttuvat kansalliset ranking-listat ja yksilötilastot, huomio keskittyy kehitykseen ja liikunnan iloon, ei lyhyen aikavälin voittoihin. Tämä myös varmistaa sitä, että jatkossakin on steppejä, joita tavoitella ja ruuvia ehditään kiristämään myöhemminkin kaikilla osa-alueilla. Ja tämä ei siis tarkoita, ettei lapset kilpailisi. Kilpailuja on paljon, mutta tuloslistoja sijoituksineen ei. Esimerkiksi suuri osa pienten lasten hiihtokisoista järjestetään arki-iltaisin, jotta perheille jää aikaa ulkoilla, mökkeillä ja hyggeillä viikonloppuisin.
Koska tuloksia ei korosteta, on ryhmään helpompaa ottaa mukaan myös lapsia, joiden taitotaso ei lajissa vielä ole kovin korkealla. Heistä ei auttamatta tule joukkueen taakankantajia tappion hetkellä. Tämä myös auttaa vanhempia ottamaan rennosti ja nauttimaan harrastuksesta ilman paineita ja pelkoa siitä, pärjääkö lapsi ryhmän mukana ja saako oma lapsi yhtä paljon mahdollisuuksia kuin muut.
Tämä lähestymistapa tukee lasten oppimista myös ekologisen dynamiikan näkökulmasta: ympäristön joustavuus ja tuki mahdollistavat yksilölliset oppimispolut ja pitkäaikaisen sitoutumisen liikuntaan. On mahdollista vaihtaa polkua, erehtyä ja löytää uusia harrastuksia.
On lisäksi todettava, että myös Norjan malliin kohdistuu paineita muun muassa innokkaiden vanhempien ja valmentajien suunnasta. Osa haluaisi mahdollistaa erikoistumisen ja systemaattisen harjoittelun aiemmin. Norjan urheilujohtajat osoittavat vahvaa johtajuutta pysymällä johdonmukaisina ja noudattamalla selkeää strategiaa siitä, millaista lasten urheilun tulee olla Norjassa.
Ekologinen dynamiikka suomalaisessa urheilussa
Vaikka Norja voi tarjota inspiraatiota, meidän on tarkasteltava omaa toimintaympäristöämme ja löydettävä siitä käsin ratkaisuja. Ekologisen dynamiikankin näkökulmasta tämä tarkoittaa sitä, että suomalaisen urheilun tulee mukautua ja vastata paikallisiin haasteisiin ja mahdollisuuksiin.
Ratkaisut tähän ovat moninaisia, mutta muutamia yhtenäisiä kehittämiskohteita uskallan suomalaiseen toimintaan ehdottaa:
- Vuorovaikutuksen sävy kaikkien toimijoiden kesken
- Voisimmeko päästä kommunikaatiossa rakentavaan ja kannustavaan vuorovaikutukseen ja luottamuksen ilmapiiriin, oli sitten kyseessä vanhempi-valmentaja, valmentaja-urheilija, seurajohtaja-valmentaja tai mikä tahansa muu vuorovaikutustilanne? Urheilu ei ole minun tai sinun juttu, minun tai sinun vastuu, vaan meidän yhteinen tavoitteemme on innostaa lapsia urheilutoimintaan. Turvallisessa ilmapiirissä ei osoiteta sormella yhtä toimijaa, eikä asetuta vastakkain, vaan ennemmin käännetään katseet yhdessä tulevaan. Miten luomme yhdessä luottamuksen ja arvostuksen ilmapiirin, jossa kaikilla on hyvä olla?
- Aktiivinen vapaa-aika perheen, ystävien ja sukulaisten kanssa
- Perinteet luonnossa liikkumiseen ovat Norjassa vahvemmat kuin Suomessa. Viikonloppuisin suuri osa perheistä viettää aikaa ulkoillen keskenään tai yhdessä muiden kanssa. Lapset touhuilevat tunti tolkulla luonnossa ja oppivat taitoja, joita ei ohjatussa treenissä sisätiloissa tule välttämättä opittua koskaan. Samalla vanhemmat näyttävät mallia aktiivisesta, yhteisöllisestä ja rennosta yhdessä olosta. Ja kyllä usean tunnin luonnossa oleminen säällä kuin säällä opettaa myös sinnikkyyttä. Ei siis sälytetä kaikkea aktiivisuutta ohjatun harrastuksen varaan, vaan otetaan myös perheinä vastuuta arjen vaihtelevista aktiviteeteista.
- Liiallinen systemaattisuus, suunnitelmallisuus ja säännöt
- Sekä toiminnan organisoijille, lapsille että vanhemmille on pitkällä aikavälillä kuormittavaa, että ohjeistuksia tulee eri suunnista ja kaiken tulee olla aina tiptop. Tarve noudattaa sääntöjä, täyttää monenlaisia vaatimuksia ja olla huolissaan niiden rikkomisesta ja siihen liittyvistä vastuista vie voimavaroja kaikilta toimijoilta. Mutkattomampi suhtautuminen esimerkiksi tapahtumajärjestelyihin ja olosuhteisiin voisi antaa tilaa nauttia itse asiasta enemmän. Voisimmeko pyrkiä luomaan toimintakulttuuria, jossa kaiken ei tarvitse olla ihan niin tarkkaan strukturoitua, viimeisen päälle valmisteltua ja täydellisiin olosuhteisiin keskittyvää? Annetaan mahdollisuus erehtyä myös toiminnan järjestäjille. Harvoin maailma siihen kaatuu.
On kuitenkin todettava, että lasten urheilun monipuolisuus, liikunnan ilo ja pitkäjänteinen kehitys ovat jo olleet keskiössä monissa suomalaisissa seuroissa. Useissa seuroissa toteutetaan loistavaa, lapsilähtöistä toimintaa. Tehtävää on kuitenkin siinä, että ajattelu läpäisisi koko järjestelmämme – toiminnanohjauksesta, hallinnosta ja valmennuksesta arkipäivän jokaiseen kohtaamiseen.
Yhteinen päämäärä: elinikäinen osallistuminen urheiluun
Ekologinen dynamiikka ja Norjan esimerkki muistuttavat, että lasten urheilun tavoitteena ei ole vain huippu-urheilijoiden kasvattaminen, vaan liikunnan ilon ja elinikäisen hyvinvoinnin rakentaminen – oppiminen elämää varten. Huippu-urheilijoita syntyy kyllä, ja ehkä aiempaa enemmänkin, vaikka ruuvia alkuvaiheessa vähän löysättäisiin. Helikopteriperspektiivi omaan ja oman organisaation toimintaan voi tässäkin asiassa auttaa reflektoimaan, olisiko jotain, mitä voisimme tehdä eri tavalla. Ei välttämättä paremmin, systemaattisemmin, virheittä, vaan tällä kertaa vähän rennommin – yhteisesti vastuun jakaen ja toiminnasta nauttien.
Blogin kirjoittajana Sport Momentumin tiimistä Maria Ruutiainen.
Tule kuulemaan ja keskustelemaan aiheesta lisää perjantaina 7.3. klo 12-13.30 maksuttomaan WEBtalk -etätilaisuuteen. Lisätietoa löydät täältä!
Lähteitä/kirjallisuutta:
Button, C. Seifert, L., Chow, J., Araujo, D. & Davids, K (2020). Dynamics of skill acquisition. An Ecological Dynamics Approach. Human Kinetics.
Chow, J., Davids, K., Button, C. & Renshaw, I. (2016). Nonlinear Pedagogy in skill acquisition – an introduction. Routledge.
Kalaja, S. & Lamu, M. Oppilas on temppua tärkeämpi. Ekologinen dynamiikka liikunnanopetuksessa. Liito 1/2024.